spacer.png, 0 kB
spacer.png, 0 kB
MAGNIC OY arrow Tietoturva info
Tietoturva info Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Magnic   
30.07.2010

Info!

Facebook ja Twitter - verkkorikollisten uudet suosikit

Tietorikollisten kiinnostus yhteisöpalveluiden, kuten Facebookin ja Twitterin, haavoittuvuuksiin on lisääntynyt, samaan aikaan kun yhä useammat työntekijät kuluttavat työaikaansa niissä, kertoo tutkimus.

Tietoturvayhtiöiden perustaman kansainvälisen ryhmän, Secure Enterprise 2.0 Forumin, selvityksen mukaan web 2.0 -nettisivujen kautta tehtyjen hyökkäysten määrä on kasvanut tammi-maaliskuussa edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Koska sähköpostin turvallisuus on parantunut, on tietorikollisten mielenkiinto siirtynyt sen parista koko ajan suosiotaan kasvattaviin yhteisöpalveluihin..

Tutkimuksen mukaan viidesosa tietomurroista oli salasanojen ja käyttäjätunnuksien kalastelua. Muita uhkia olivat muun muassa tietokantoihin murtautuminen ja sisältöhuijaus.

Tutkituista murroista 30 prosenttia oli aiheuttanut arkaluontoisten asioiden vuotoa. Taloudellisia menetyksiä oli aiheutunut 13 prosentissa murroista.

 

 

Sähköpostiliikenne on melkein kokonaan roskaa
Jopa 86 prosenttia kaikesta maailman sähköpostiliikenteestä oli syyskuussa roskapostia. Käyttäjien onneksi vain 4,5 prosenttia tästä on niin sanottua myrkkyspämmiä eli haittakoodia sisältäviä viestejä. Roskapostin määrä on vuodessa 9-kertaistunut. Tietoturvayhtiöt varoittavat lomakauden lähestyessä verkkorikollisten suosimasta teemaroskapostista.
Erityisesti halloween
ja joulu ovat suosittuja aiheita huijausviesteissä. Tyypillisimpiä roskapostiotsikkoja ovat kuitenkin: Delivery status notification (Failure), Return mail ja Undelivered mail returned to sender.
Phishing-hyökkäykset puolestaan laskivat viidellä prosentilla.


Roskaposti tietopaketti
http://www.roskapostipaketti.fi/

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20040516

Tietoturvakoulu
http://www.tietoturvakoulu.fi/aloitus.htm

Viimeksi päivitetty ( 02.08.2010 )
 
< Edellinen   Seuraava >
spacer.png, 0 kB
spacer.png, 0 kB
spacer.png, 0 kB